Kuulemma neljäsosa naisista pitää designerkenkien hankkimistä yhtä kiihottavana kuin seksi. Lainaan nyt tätä kuulemaa, onko aloitus siis kuuleman kuulemma…

Kenkien hankkiminen yhtä kiihottava kuin seksi. Ensinnäkin: missä, kuka ja miksi on määritelty, että aistinautinnot ovat asteikolla yhtä kiihottavaa kuin seksi, ei yhtään niin kiihottavaa. Miten itse asian ajattelen? Minun mielestä (luokitteluun taipuvaisesta mielestä) seksi on yhdessä kategoriassa. Toisentyyppistä, ei samalla asteikolla, mutta aistinautintoa tuottavaa tekemistä on mm. kenkien osto. Eikä edes minkään designerkenkien, ihan normaalienkin saappaiden himoitseminen ja mahdollinen osto on nautintoa. Kuin myös käyttö.

Samanlaisia asioita on muitakin. Suklaan syönti esimerkiksi. Jos sen tekee hitaasti, huolella ja keskittyen, saa paljon irti. Ahmimalla ei mitään. Musiikin kuuntelu; suora yhteys aivojen nautintokeskuksiin.

Puhumattakaan fyysisen tekemisen aiheuttamista geeneihin kirjatuista merkityksellisyyden tunteista: metsässä kävelystä. Vadelmien poimimisesta. Myrskytuulessa seisomisesta. Kuumalla hiekalla makoilusta.

Ehkä oireellista on, että kaikki nautinto seksistetään. Siitä on tullut mittari. Ja se on sääli, koska silloin on helppo ajatella, että seksi on nautinnoista ylin, paras, tavoiteltavin. Unohdetaan kaikki muut, ja ne muut kun myös tekevät elämästä elämisen arvoisen.

Niinpä niin. Aloitin Messiasoratoriolla. Kuka tietää miksi. Ehkä muistumia 18 vuoden takaa. Eikä vieläkään olen sen Valittujen Palojen levytyksen aloituksen voittanutta. Yritin eilen Jouluoratoriota, mutta ei maistunut miltään. Joten kuuntelemme tätä. Ja mietimme.

Ei mahtanut olla Pietarilla helppoa. Tunnustaa ja kieltää saman yön aikana. Juuri sellainen on ihminen. Täsmälleen. Miksi siihen hyvään mitä haluaa ei pysty! Siksikö, että ihminen ei kestäisi sitä hyveellisyyden tunnetta?

Aiemmin syksyllä oli kauhea palo etsiä (ja löytää) kirja, joka kertoo syksystä uusienglantilaisessa yliopistossa. Tai jos ei syksystä niin elämästä yleensä. Juuri se fiilis, mitä hain, ei tullut mieleen (kun kirjat kokee fiiliksinä eikä itsenäisinä objekteina). Nyt löysin: Setä Pitkäsääri. Olin divarissa muilla asioilla kun se ja Runotyttö etsii tähteään käveli vastaan. Ehdottomia kirjahyllyssä; en aio luopua. Päin vastoin, tilasin saman tien Amazonilta kaksi uuden uutta englanniksi. Ja kielestä tosiaan oppii: I am exclusively occupied :) Mrs Spendlers discussion is pretty unseasoned :)

Joka tapauksessa, tuon kirjan avulla taistelin itseni olemaan ostamatta ruskeita saappaita. Viikon verran himoitsin. Äsken ruokiksella kävin katsomassa niitä uudemman kerran, eivätkä ne olleetkaan edes niin hienot. Heti sen jälkeen kävelin toiseen kauppaan työasioissa, ihana ilostus! Joskus kevyt flirttailu kivojen miesmyyjien kanssa piristää päivän paremmin kuin kaksi kuppia kahvia. Tämänpäiväinen kampaajakäynti tulee kyllä tarpeeseen. En ikinä ikinä liiku mihinkään näin pitkillä hiuksilla ja vielä likaisilla.

 Mutta nyt. Iloa. Kevyttä ja kirkasta.

Miten minä, joka olen suojannut itseni NIIN hyvin kaikilta. Enkä enää edes tunnista järkytyksiä, kun olen tottunut negatiivisesti ajattelemaan, että minähän teen mitä haluan ja palautetta ei tule. Niin kun sitten tuleekin, niin olen ensin niin onnellinen että nauran ääneen ja sitten lähestulkoon purskahdan itkuun. Äsken järkytyin. Ajattelin, että äkkiä pois tästä tilasta. Kävelin työkavereiden luokse. Näytin ilmeisen järkyttyneeltä, kun pomo otti olkapäästä kiinni ja vei työhuoneeseensa ja kehui vaatteista. Että näin sitä.

Jotkut musiikit kuuluvat tiettyihin tunnelmiin. Jotkut kirjat, jotkut kuvat. Jotkut ihmiset. Jotkut ihmiset eivät säily lokeroissaan.

Vkl olin sunnuntaina puoli tuntia yksin. Siivotessa katselin sibeliusviulukilpailun satoa. Vahvasti tuli mieleen viime vuosi, mutta vain ilmana. Ei epätoivona. Ts. musiikki silloin kuultuna ei yhdistynytkään sen hetkisiin fiiliksiin ja kopioinut niitä sitten loppuelämäksi. Eläköön ; koska esitetyt kappaleet olivat niin hienoja. Eilen illalla palasin äänitysten pariin. Tällä kertaa feipaksi nousi tuo otsikon. Sopii aika hyvin tämän hetkisiin tunnelmiin. Siis päänsisäisiin.

Sijaistoiminta: tehtiin. Nukuttu on. Lenkkeilty on. Kaksikin kertaa, eilen sateessa, poikien kanssa. Eipähän se tietenkään auta. Pitänee siirtyä kelluntavaiheeseen, en tiedä. En jaksaisi. Ainakaan pohtia, SITÄ on tullut harjoitettua.